Oon ihastunut juhlapaikan ja kirkosta poistumisen koristeita miettiessäni ilmapalloihin. Valkoisiin ilmapalloihin.
Alunperin ajattelin, että ilmapalloja voisi olla kirkosta poistuttaessa korvaamassa saippuakuplat, riisin, paperisilpun tms. Vieraat muodostaisivat ilmapallokujan jota pitkin astelisimme alas Tuomiokirkon rappusia ja samalla päästäisivät pallot ilmaan. Nyt kuitenkin kuvia katsellessani aloin pohtimaan sitä, kuinka hienoja kuvia saisimme hääseurueesta ilmapalloineen kirkon luota. Voisiko kuvia ensin ottaa hääseurueesta ja sitten päästää yhdessä kymmenet valkoiset ilmapallot ilmaan ja seurata niiden leijailua? Ah, pakahdun onnesta miettiessäni sitä.
Ilmapallojen käyttämisessä kirkolla mietityttää lähinnä vain se rahapuoli... Luin jostakin blogista aiemmin että noin 50 kaasuilmapallosta oli maksettu 100-150 euroa ja sellaisen rahan laittaminen ilmapalloihin tuntuu hulluudelta meidän budjetilla. Mikäli raha ei olisi esteenä valitsisin ne heti. Aion kuitenkin selvittää ilmapallo asiaa ja olla hylkäämättä sitä vielä.
Tämän kuvan kaltainen ilmapallo-asetelma olisi mahtava, esimerkiksi Photo Booth kuvien takana korvaamassa taustakangasta. Kuitenkin kokonaan valkoisena, pallot, narut ja nuo napit/pilkut.
Asia mitä pitäisi pohtia jos ilmapalloihin päädytään, on se, että kuka ne ilmapallot sitten noutaa hääpäivän aamuna ja millä. Vaikka jokaiselle vieraalle (vieraslistalla tällä hetkellä n. 80 nimeä) ei olisikaan hankittu omaa palloa, on esimerkiksi 50 kaasuilmapallon kuljettamiseen varattava melkoisen suuri auto. Onko jollakulla kokemusta tästä? En kuitenkaan halua varata kaasoja, bestamaneja tai sukulaisia täyttämään ilmapalloja kirkolla. Joten pallot pitäisi noutaa valmiiksi täytettyinä.
Nämä ihanat ilmapallon päälle tehdyt pitsipallot ovat unelmat!! Pitsi tulee näkymään juhlapaikkamme koristeluissa suuresti.
Tätä koristevaihtoehtoa täytyy todella miettiä. Ne on ilmeisesti toteutettu niin että liima/vesiseoksella kovetetaan pitsi ilmapallojen päälle ja sitten ilmapallot poistetaan sisältä. Helppoa kuin mikä. löytäisinköhän edullista ja kaunista pitsiä tähän tarkoitukseen? Voisivatkohan ne esimerkiksi roikkua meidän pöydän yläpuolella?
Saisipa niitä pitsisiä ilmapalloja valmiiksi tilattunakin. Do it yourself - on kuitenkin mottoni!
Juhlapaikan koristeluissa ilmapalloja olen ajatellut käyttää MALTILLISESTI. Ei niin, että jokainen ovenpieli ja nurkka on täynnä kymmeniä ilmapalloja vaan niin, että niitä olisi muutamia esimerkiksi lahjapöydän tai karkkibuffetin takana.
EI NÄIN:
TAI NÄIN:
VAAN NÄIN:
Ihana idea ilmapallojen käyttämiseen valokuvissa:
Tämän kuvan voin niin kuvitella omissa häissämme hieman muunneltuna: valkoiset pallot, kuva yläviistosta tai ylhäältä, iloista ja värikästä hääjuhlakansaa. :)
Kuvat: Täältä täältä täältä täältä täältä täältä
Pitäisikö noudattaa sitä ihanaa sanontaa: DO IT! vai vielä miettiä muita vaihtoehtoja?
Love, Ida
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Ilmapalloja?
Tunnisteet:
budjetti,
DIY,
ilmapallot,
juhlapaikka,
kirkko,
koristeet,
lace,
Photo Booth,
pitsi,
pohdintaa,
valkoinen,
väriteema
Sijainti:
Jyväskylä, Suomi
maanantai 7. lokakuuta 2013
Wedding Diary
Viime viikot on ollut vähän hiljaiseloa täällä blogin puolella, morsiusdietti verottaa voimia. Ei varsinaisesti dietti, sen ansiosta on parempi olo kuin koskaan, mutta vähäinen aika kotona. Kaikki aika kuluu töissä ja sitten Elixiassa pari tuntia siihen päälle. Välillä tuntuu, ettei saa palauduttua työpäivästä tarpeeksi.
Nautin urheilusta ja siitä tunteesta jonka siitä saan. Lisäksi nautin suunnattomasti huomatessani muutosta omassa vartalossa.
En oo ollut näin hyvässä kunnossa koskaan, mutta paljon on vielä matkaa!
Noniin sitten asiaan. Heti hääutisten varmistuttua päätin, että haluan pitää tästä ihanasta ajanjaksosta elämässäni päiväkirjaa. Koska oon askartelijaluonne, se on mulle myös luontaista.
Tälläkin hetkellä luette yhtä osaa mun häiden päiväkirjamerkinnöistäni.
Haluan kuitenkin oman yksityisen ja sellaisen josta saan käsilläni tehdä omanlaisen. Tässä siis ideoita siihen:
Tätä päiväkirjaa yritin tilata Iso-Britanniasta mutta postikulut n.26e olivat mielestäni liian suuret 13euron kirjaan. Siispä en ainakaan tällä hetkellä raaski sitä tilata. Lisäksi siinä vaivaa liiallinen valmius, haluan omannäköiseni.
Mua enemmän miellyttävä idea on, että Smash Bookkaan aivan omannäköiseni kirjan.
Oon kokeillut Smash Bookkaamista ennenkin, tein synttärilahjaksi siskolleni Cosplayta koskevan kirjan. Valmistin muistikirjan vanhasta romaanista jonka uudistin maalaamalla valkoiseksi jne. Noh ei siitä enempää tässä yhteydessä... Lisäksi mulla on yksi oma Smash Book ihan K&Companylta. Kiitos äiti syntymäpäivälahjasta!
K&Companyn Wedding Folio voisi olla mulle hyvä, siitä muokkaamalla saan varmasti upean hääpäiväkirjan. Nyt vaan pohtimaan mistä sen tilaan, niitä kun myy suomessa valitettavan harva liike.
Kuva: Täältä täältä täältä täältä
Hetken aikaa jatkan vielä metsästystä ja unelmoimista, kunnes löydän unelmieni hääpäiväkirjan.
Love,
Ida

Hääpäiväkirja,
Smash Book,
Wedding Folio
Sijainti:
Jyväskylä, Suomi
torstai 19. syyskuuta 2013
Photo Booth - DIY
Ihan ensimmäisiä asioita joita päätin haluavani häihin, oli Photo Booth eli valokuvauskoppi. Noh koppia meille ei tule mutta valokuvia kuitenkin haluan vieraista, joten ajattelin, että saavat käydä ottamassa joko itselaukaisulla kuvia tai sitten niin, että kuvaaja kuvaa esim 30-60 min.
Netti on täynnä erililaisia hassuja tarvikkeita ja rekvisiittaa kuvia elävöittämään. Me päädyttiin hauskoihin viiksiin, suihin, rusetteihin jne.
Suurinosa piirrettiin mallista mutta muutama keksittiin itsekin. Materiaalina toimi pitkän pähkäilyn jälkeen paksu huopa.
Asusteiden tekeminen oli välillä aika huvittavan näköistäkin. Suuri kiitos avusta Kaaso K!
Näin hienoja niistä tuli! Kaksi ilta siinä menikin. Tietysti niitä testattiin heti ja mahtaviltahan ne näytti! :)
Materiaalien hankkimishetkellä tuntui hieman, että ei tästä tuu mitään mutta onneksi tehtiin itse. On omatekemä vaan aina paljon hienompi!
Tikut on muuten Grillitikkuja. Niitä saa tällä hetkellä alennuksella kaupasta kun sesonki on ohi. Ihan erikeepperillä ja palalla ohutta huopaa liimattiin tikut kiinni. Kannattaa laittaa ohuesta huovasta mahdollisimman suuri pala jolloin liimapintaa on enemmän ja tikku pysyy tukevammin kiinni.
Pitihän niillä heti vähän pelleilläkin. :)
Suosittelen, kannattaa kokeilla!
Love, Ida
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)